Jokaisessa perheessä on omalaisensa aikataulu.. meillä sen on Pysäkin Aika-Taulu, porukan Duracell-pupu josta ei virta lopu koskaan, ei koskaan, ei koskaan... Nooh, onhan se toki Virtalan koira ;) Mollin muutettua muille maille ja Toimista tultua lopullisesti minun koira, piti Mikalle saada uusi harrastuskapine. Nyssen isä "Kuitti" oli kiinnostanut jo ajat sitten ja kun vielä tiesimme emä Dösän hyväksi koiraksi, olikin se soppa sitten valmis. Joukon jatkoksi Nysse muutti joulukuussa 2007.
Nysse ura painottuu suojeluun jossa koira onkin osoittanut tarvittavia ominaisuuksia joka osa-alueella. IPO1-koulutustunnus tuli nimen eteen syyskuussa 2011. Omalta osaltaltani katson, mitä saan likan kanssa aikaan agilitykentällä. Meidän tulikaste agilityn saralla oli huhtikuussa 2010 hyppyradalla. Ensimmäiseltä radalta Nys sai hyl:lyn, mutta se johtui lähinnä kädettömästä ohjastajasta. Nysse oli startissa hyvä! Nyssellä on mieletön ponnistusvoima, se on kehittänyt erittäin hyvän tekniikan pujotteluun, tykkää mennä putkiin ja kontaktitkin melkein pysyvät vauhdin hurmassa mielessä. Nysse on osoittanut tähänkin lajiin tarvittavia ominaisuuksia ja loppu taitaa olla itsestä kiinni, mielenkiinnolla odotan. Enää uupuu yksi nolla kakkosluokkaa varten. 2/2011 |
Belgianpaimenkoira malinois, narttu lonkat A/A, kyynär 0/0, *)Satunnaisten ontumisten seurauksena kuvattu uudelleen 6/2011, eikä löytynyt mitään merkittäviä muutoksia. L-s vähäistä terävöitymistä päätelevyissä muutoin kuvatuilta osin ok (Talvio) - Havaittu sydämessä vasemmalla lievä sivuääni 10/2011 rokotusten yhteydessä Nysse
|
|

Nysse on sosiaalinen, ehkä hieman ujo mutta tutussa porukassa kohtalaisen rämäpäinen narttu. Terävyytensä vuoksi siltä ei jää kerta kaikkiaan mikään huomaamatta tai kuulematta. Kotona Nysse viihtyy useimmiten omissa oloissaan ja käy säännöllisin väliajoin kurkkimassa ettei mikään tapahtuma mene siltä vahingossa ohi. 