Olen palveluskoiraharrastaja Uudeltamaalta. Koirat ovat lähes aina kuuluneet elämääni, vaikka sitä ihan omaa jouduinkin odottelemaan päälle parikymppiseksi. Jo pikkutyttönä hyppyytin isäni suursnautseriurosta eri harjanvarsiviritelmien yli, joten ei tarvitse kauaa miettiä mistä onkin muodostunut ykköslajini nykypäivänä. Tahto kehittyä hyväksi agilityohjaajaksi on kova ja työtä se vaatii.. ei ole helppoa olla norsu posliinikaupassa ;)

Olen saanut kennelnimen Toimiva syksyllä 2006. Aktiivista koiramaista elämää olen harrastanut vuodesta 2001 sekarotuisesta saksanpaimenkoirien kautta päätyen belgianpaimenkoira malinoisiin ja bordercollieen.

Olen avoin kaikille harrastusmuodoille kun ne tehdään koiran ominaisuuksia kunnioittaen. Omat lajivalintani tällä hetkellä ovat agility, toko ja suojelu. Tokoon ihastuin pikkuisen puolivahingossa mentyäni "vain" katsomaan erästä koetta. Ihan sattumalta sitten löysin itseni myös kisaamasta kyseisestä kokeesta jälki-ilmoittautuneena :p Nyt toko on vienyt sydämeni, on mielenkiintoista opettaa koiralle kaiken maailman temppuja ja erittäin palkitsevaa nähdä, kun otus alkaa ymmärtämään mistä oikein on kysymys! Vaikka mielenkiinto pyöriikin nyt ja aina koirien käyttöominaisuuksien ympärillä, eivät koiranäyttelytkään ole minulle vieras juttu. Kauneuskilpailut eivät siltikään saisi olla liian ohjaava suunta jalostuksessa. Liian monta surullista tarinaa on kerrottavana kun panostetaan vain ulkonäköön... Omat koirani käyvät näyttelyssä sen kerran, että mahdolliset tulevaisuuden tittelit eivät ole sitten näyttelykäynnistä kiinni.

Itse pidän koirasta, jolla on hyvä koulutettavuus; tulokset eivät periydy, mutta ne antavat kuvaa siitä, minkälainen pennusta saattaa tulla. Hyvä ruokahalu auttaa koulutuksessa pitkälle ja sosiaalisuus tekee elämästä paljon, paljon helpompaa!

Tällä hetkellä koiranvirkaa kotona hoitaa neljä nelijalkaista, ensimmäinen belgianpaimenkoirani Toimi, heinäkuun 2008 alussa Suomeen rantautunut maailmanmestarin tytär Hilma, bordercollietyttö Saana, sekä mieheni ohjauksessa oleva belgi Nysse. ”Siviilissä” koirat ovat normaaleja perhekoiria ja siksi on tärkeää, että ne osaavat rauhoittua kun mitään ei tapahdu. Toki ne osallistuvat kaikkeen toimintaan kotona ja pitävät huolen siitä, että vapaa-ajan ongelmia ei ole ;) Viikonloputkin menevät suurimmilta osin eri koiratapahtumissa jos vain vuorotyöläisen työt antavat periksi.

Toimin kanssa tahkomme tällä hetkellä tokon erikoisvoittajaluokan liikkeitä ja kehään olisi tarkoitus mennä kevään kuluessa.

Toimille on koulutettu myös perustottelevaisuutta palveluskoiralajeja ajatellen ja virallinen koelupa saatiin kesäkuussa 2008, kun Toimi läpäisi käyttäytymiskokeen hyväksytysti. Bh:lle tavoiteltiin jatkoa syyskuun 2009 lopussa IPO-kokeen merkeissä, mutta koulutustunnusta ei saatu koiran ominaisuuksista johtuen. Kokeessa oli kuitenkin monia hienoja hetkiä ja kokemuksena se oli hyvä. Tottelevaisuuden 97/100 pistettä lämmittävät mieltä vielä pitkään!

Hilma tuli minulle ensisijaisesti agilitykoiraksi mutta tottakai malinoisille kuuluu kouluttaa myös tottelevaisuutta. Puruissa olemme myös käyneet, mutta tuhansien kiireiden, sopivan maalimiehen löytäminen riittävän läheltä ja aikataulujen sovittamisen vuoksi olen painottunut Hilmankin kanssa toko-puolelle. Hilma on koira joka on aina valmiina töihin! Se on täysin erilainen kuin Toimi ja ensimmäinen koira, minkä itse olen vienyt aivan pikkupennusta.. katsotaan mihin asti meidän taidot riittävät ;)

Saana tuli laumaan täydentämään joukkoja agilityn ja tokon saralla. Mielenkiintoista päästä kouluttamaan bordercollieta malinoisien jälkeen...

Nykyisten koirieni lisäksi olen kouluttanut edesmenneitäni, sekarotuista Eppua ja saksanpaimenkoiraani Hipsua sekä Meksikoon muuttanutta Miroa eri koirakerhoissa ja SPL:n alaosastoissa. Nämä koirat ovat antaneet minulle erinomaista tietoa siitä, millaisia koirien ei ainakaan pidä olla hakiessa sosiaalista, toimivaa, hyvän koulutettavuuden omaavaa, tervejärkistä tai vietikästä koiraa.

Mahdollinen kenneltoiminta odottelee myös alkuaan, olisihan se kiva saada aikaan ensimmäinen Toimiva pentue, mutta kaikki ajan kanssa. Hätäilemällä ei tule kuin.. vai miten se lause nyt menikään.. :p

Koulutellaan nyt koiria ja opetellaan asioita lisää, tästä koirakoulusta ei valmistuta koskaan

3.2.2010, Suvi



Kun omalla pihalla on tilaa, niin miksipä ei silloin tällöin kouluttelisi koiria myös siellä? Välimatkat halleille ja treenipaikkoihin ovat välillä turhan pitkiä, kun jotain pientä asiaa pitää hioa monen monta kertaa.. Siksi meidän takapiha on valjastettu koiraurheilun käyttöön :) Sieltä löytyy törpöt, esteet ja muut vempaimet pieniin agility-, toko- ja pk-harjoituksiin. Pimeisiin iltoihin löytyy myös varusteet joten kellonaika ei ole este pikku treenille ;)