 |
Schabrador, uros; leikattu Eppu muutti luokseni kesällä 2001 erokoirana Tampereelta. Eppu löytyi paikallisen ilmaisjakelulehden myydään -palstalta... "Annetaan hyvään kotiin sekarotuinen 2½vuotias uroskoira", vieläkin kotoa löytyy tuo pieni ilmoituslappunen. Eppu oli tuolloin vielä leikkaamaton pojan kloppi, ja metkutkin olivat sen mukaisia. Jälkikäteen ajateltuna oli täysin tollo idea ottaa kouluttamaton sekarotuinen ja isokokoinen uroskoira ensimmäiseksi koiraksi. Sain tehdä pitkä päivätyön saadakseni Eppuun edes jonkinlaisen kontaktin, Eppu ei sitä kontaktia välittänyt luoda. Esimerkiksi lenkeillä Eppu ei yhtään katsonut missä itse menen, vaikka Eppu joskus erehtyi katsomaan minua, ei sitä pätkääkään hetkauttanut vaikka olisin sillä sekunnilla kääntynyt juuri vastakkaiseen suuntaan. Tullessaan minulle Epun luotto kohti ojentuvaan käteen vierailta oli hukassa ja aikaa meni parisen vuotta sen takaisin saamiseksi... Kävimme paljon yhdessä eri koulutuksissa ja Eppu oppi tottiksessa perusliikkeet, niiden suorittaminen oli kylläkin Epusta huuhaa-hommaa ja motivaatiota tekemisiin piti hakea milloin milläkin herkkupalalla, pallon tai patukan eteen Eppu ei tehnyt mitään. Agility oli aina yksi Epun lempiharrastuksista ja siinä Eppu pääsikin näyttämään korkeita ja ilmavia loikkia. Taistelutahtoa Epulta ei myöskään löytynyt, vaikka joskus pappa erehtyikin tyynyyn puremaan;) Eppu ei ikinä ole ollut syli- ja hellittäväkoira, vaikka rapsutuksista pitikin. Hännän päällinen oli paras raaputuspaikka;) Tuttuja ja oman perheen jäseniä kohtaan Eppu oli siltikin aika mussukka. Eppu oli koko elämänsä vallan leikkisä koira. Ikä ei tullut leikeissä vastaan vanhoillakaan päivillä, vaikka palautuminen kestikin jo tovin verran pidempään. Ystävänpäivä vuonna 2008 oli yksi elämäni raskaimmista, silloin tuli jälleen yksi kirkas tähti lisää saattaessani monivuotisen ystäväni viimeiselle matkalle. Sateenkaarisilta sai uuden asukkaan. Epulla on nyt hyvä olla. Vain yksi on se ensimmäinen, minulle se oli Eppu luppakorva. Kunnes jälleen kohdataan... peppupappaseni helmikuu 2008
Belgianpaimenkoira malinois, uros Miro KoiraNetissä Välikuvien yhteydessä 3.1.2007 havaittu, että istuinluun haarat eivät ole yhtyneet toisiinsa keskilinjassa. Kyseessä voi olla kehityksen häiriö tai vanha murtuma. Tämä ei todennäköisesti aiheuta ongelmia. Esa Eskelinen/Apex - Istuinluu uusintakuvattu virallisten kuvien yhteydessä lokakuussa 2007, väli umpeutunut /Järvet. Miroa kuvasi parhaiten sana "puikkonokkahäslääjä", hyrrä 24/7:) Aina menossa, aina tulossa.. rauhoittui toki niin vaadittaessa. Miro muutti luokseni 7 kuukauden iässä tammikuussa 2007. Miro oli tullut pikkupentuna Hollannista Suomeen yhdessä Kirppu-Spiken ja Nala-Spiken kanssa ja asui sen jälkeen Tampereella. Kotia jäppinen vaihtoi vanhassa perheessä ilmenneen allergian takia. Miron kanssa pääpaino minulla oli ipossa... Purut olivat oma ongelmansa koiran kuorimittumisen ja otekäyttäytymisongelmien takia, tottis oli kivaa ja Miro jaksoi "seurata" innokkaasti, jäljellä opettelimme jo ekoja kulmia. Agilitya kokeilimme myös, mutta se oli lajina Mirolle hengenvaarallinen koiran kohellettua itsensä lähes eläinlääkärikuntoon agiesteillä. Tuolla sähläämiskapasiteetilla siitä ei olisi mitään pidemmän päälle tullut :p Loppuvuodesta 2007 päädyin koirineni monen mutkan kautta kerrostaloon asumaan. Kerrostaloelämä ei selvästikään soveltunut Miron herkälle luonteelle vaan koira elämöi ja tuhosi paikkoja heti jäätyään yksin muiden koirien kanssa. Etsin jonkin aikaa Mirolle kotia Suomesta, mutta sopivaa sellaista ei kohdalle osunut:( Lopulta kuulin mahdollisuudesta myydä Miro takaisin Hollantiin. Siellä eräs henkilö etsi virkakäyttöön soveltuvia koiria. Koiria, jotka koulutetaan vain erikoisetsintään. Tämä tuntui hyvältä ratkaisulta Miron "päänmenoksi" ja näin Miro matkasi alkuvuodesta 2008 takaisin synnyinmaahansa, jossa viipyi vain kuukauden päivät kunnes matka jatkui helmikuun lopussa jatkokoulutukseen Meksikoon. Toivon rakkaalle Puikelolleni oikein mahtavia vuosia isossa maailmassa... ikävä tulee vielä monesti kolkuttamaan ovea, mutta uskon tämän olleen oikea ratkaisu niin itseni, kuin Mironkin kannalta. 1.2.2008
Saksanpaimenkoira, narttu lonkat C/D, kyynär 0/3, lanneranka kuvattu-> ok Molli KoiraNetissä Voe helvata tätä koiraa.. sen kanssa siviilielämä oli kyllä suoraan sanoen suurimmilta osin kohtuullisen syvältä. Minne tahansa erehtyi Mollin kanssa menemään, se ei voinut jäädä ulkopuolisilta huomaamatta. Yleensä se oli suoraa huutoa ja täyttä kurkkua :p Mollilla oli työintoa yliriittämiin, mutta harrastaminen koiran hermorakenteen ja fyysisen puolen vuoksi oli "lähes mahdotonta". Kaikesta huolimatta Molli oli äärettömän sosiaalinen koira joka rakasti ihmisiä yli kaiken, maalimies oli parasta mitä se tiesi ja sen taistelutahto oli äärettömän kova. Vanhemmiten kaksiviettiseksikin haukuttu Molli vaikuttaa tätä nykyä Ruotsin puolella vartiokoirana, missä se saa "sikailla" ihan riittämiin. Molli on siis elementissään ;) Molli osoittautui hyväksi työkoiraksi ja on viihtynyt uudessa ammatissaan.
Saksanpaimenkoira, narttu lonkat A/B, kyynär 1/0, lanneranka kuvattu-> ok Hipsu KoiraNetissä Aika kultaa muistot, niinhän sitä sanotaan. Hipsu pieni muutti luokseni ollessaan 13 viikkoinen. Vaikka Hipsun kasvattaja papereissa onkin Outi Kanerva, on Hipsu syntynyt Nurmijärvellä Perttulassa Oili Tuomaisen luona yhdentoista muun pennun kanssa. Hipsu sopeutui alusta asti hyvin perheeseen. Hipsu oli innokas, äärettömän kiltti mutta ihmisarka. Kaikki vieraat piti ensin haukkua ennen kuin uskalsi mennä tekemään tarkempaa tuttavuutta. Ensimmäisen kerran suojelumaalimiehen nähtyään Hipsu karkasi pannasta... Hipsulla oli lähes koko elämänsä ajan ongelmia ruokailun kanssa. Milloin ei nappula maistunut, milloin se maistui mutta itsensä kirputus ja raaputus olivat arkipäivää ennen kuin selvisi, että Hipsu kärsi allegiasta. Kana, kananmuna, kalkkuna, ankka... kaikki siivekkäät aiheuttivat kutinaa ja itsensä syömistä. Kylkensä Hipsu söi ekan kerran auki ennen kuin ehti täyttää vuoden. Sopivan ruokamerkin etsiminen oli todella hankalaa ja kun se viimein löytyi, loppui kyseisen ruoan maahantuonti. Tilalle tulleessa vaihtoehdossa oli jälleen jotain, joka aktivoi Hipsun rapsuttamaan kylkiänsä. Hipsu oirehti myös takajalkojensa puolesta ollessaan 6-7kuukautta. Niiden piti olla "kasvukipuja". Lonkkakuvausten yhteydessä marraskuussa 2003 selvisi että oikeassa takapolvessa ei ollut kaikki ok, ja alkuepäily oli että ristiside oli mennyt. Hipsu oli iloinen ja touhukas, juoksi ja ui, eli normaalia kotikoiran elämää koko seuraavan kesän. Loppusyksystä 2004 polvi alkoi kuitenkin vaivaamaan ja vaikka kipulääkkeitä syötiin, juoksi koira jälleen kolmella jalalla. Joulun jälkeisenä maanantaina 27.12.2004 Hipsu pääsi kivuista ja tuskista pois Sateenkaarisillalle. Hipsu antoi minulle paljon kokemusta koirista. Olin täysin noviisina ottanut itselleni sen kauan haluamani oman saksanpaimenkoiran kun vihdoin olin päässyt pois vuokra-asuntojen ahtaudesta. Minulla ei ollut tuon taivaallisen tietoa rodun kahtiajakautumisesta, saati sitten muustakaan terveystilanteesta. Muistin vain kuin nuoruudessani kultaisella 80-luvulla olin vaarille todennut hänen saksanpaimenkoirastaan, että "Petti paali, Poma pulisee" kun Toma oli murissut minulle. Siitäkin huolimatta saksanpaimenkoirat ovat aina olleet ihailuni kohteena ja ehkä minulla vielä tulevaisuudessa on ihka aito ja oikea saksanpaimenkoira:) |
